Kukkapöytä...ihan oikeasti

Sanasta kukkapöytä tulee lapsuus mieleen. Muistin mukaan se oli usein miten sellainen kellertävän puun värinen ja siihen oli sitten kerätty kukkia niin paljon kuin sen jalat kestivät. Usein kasteluvesi hulahti tasolle ja lisämausteeksi pöytä sai siitä vielä kauniitä tummentumia. Eipä tulisi äkkisältään mieleen sellaista omaan kotiin hankkia, mutta tulipa kuitenkin! Enkä tuossa kohtaa omistanut edes yhtään horsmaa (siis kukkaa). Ostoilmoituksen moisesta virityksestäkin jätin, mutta lopulta pöytä löytyi työpaikan kahvitauolla! Ja se oli juuri tuo kellertävä ja läikykäs kauhistus! Ei muuta kuin maalisuti kouraan ja uutta maalia pintaan. Lopettelin tuon hyvinkin hitaan maalausoperaation lähellä puolta yötä ja hyvin tyytyväisenä menin nukkumaan. Aamulla iski karu totuus; pöytä oli vielä hirveämpi! Jotenkin kaikki laikut puski maalin läpi ja samoin keltaisuus...kylläpä näytti karmealta. Kolme kerrosta maalia lisää ja johan alkoi suksi luistaa! Nyt se on sellainen kuin oli alunperin ajatus: